Ohjeita uroksen omistajille

Harvemmin varsinkaan ensimmäistä uroskoiraansa hankkiva ihminen etsii jalostuskoiraa. Uros hankitaan usein harrastus- tai metsästyskoiraksi tai vain seuraksi ja lenkkikaveriksi. Jos omistaja sitten innostuu harrastamaan, koira saa tuloksia ja osoittautuu terveeksi, saatetaan sitä kysyä jalostukseen. Rodun kannalta olisikin tärkeää, että yhä useampaa urosta käytettäisiin näyttelyissä, rodunomaisissa kokeissa, MH- luonnekuvauksessa ja/tai luonnetestissä sekä virallisissa terveystutkimuksissa. Näin meillä olisi potentiaalisia jalostusuroksia rodussamme entistä enemmän. Rodun monimuotoisuuden takaamiseksi tämä olisi myös hyvin tärkeää.  Jalostusvalintoihin vaikuttaa toki myös uroksen sukutaulu, luonne ja perusterveys. Vaikka kasvattajat tekevät urosvalinnat itsenäisesti, uroksen omistaja voi, ja hänen tuleekin ottaa kantaa jalostukseen.

Moni uroksen omistaja haluaisi, että hänen urostaan käytettäisiin jalostukseen. Subjektiivinen koiranomistajan oma arvio koirastaan ei yleensä ole riittävä; uroksella tulee olla tuloksia ja koiran on pitänyt näkyäkin jossain. Myös koiran sukutaulu ja lähisukulaiset saattavat vaikuttaa siihen, onko se jalostusmielessä kiinnostava.

Jos uroksesi on terve, ja olet tuonut sitä aktiivisesti esille näyttelyissä tai koepuolella, ja koirasi tulokset osoittavat sen olevan keskimääräistä parempi rotunsa edustaja, on realistisempaa haaveilla uroksen siitosurasta. Kasvattajat kertovat uroksistaan omilla kotisivuillaan, mutta yhdenkin koiran omistaja voi tehdä koiralleen omat kotisivut. Varmin tapa saada uroksensa esille on näkyä ja menestyä näyttely- ja/tai koepuolella. Näissä tapahtumissa nartun omistajat kulkevat aina ”silmät auki” ja etsiskelevät uusia sulhasehdokkaita. Valitettavasti oikotietä siitosuralle ei ole, se on aina kovan työn ja vaivan takana.

Jalostus ei ole pelkkää sukutauluihin ja näyttely-, koe- tai terveystuloksiin tuijottamista. Vaikka uros olisi kuinka menestynyt ja kaunis, mutta sillä on aggressiivinen luonne tai esimerkiksi paha allergia, kannattaa miettiä moneen kertaan, antaako urostaan yhdellekään nartulle. Kannattaa pohtia asiaa siltä kannalta, haluaisiko itse samanlaisen koiran uudelleen?  Kannattaa myös selvittää uroksen suvussa ilmeneviä muita sairauksia, esimerkiksi vanhempien, sisarusten ja puolisisarusten mahdollisia muita sairauksia jotka eivät näy KoiraNet- jalostustietojärjestelmästä.

Jos uroksesi täyttää mielestäsi erinomaisesti jalostusuroksen vaatimukset, seuraavaksi tulee miettiä, millaiselle nartulle ja kasvattajalle uroksen antaa jalostukseen. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että uros kannattaa antaa jalostuskäyttöön vain sellaiselle nartulle ja kasvattajalle, jonka pentueesta itse olisit valmis ottamaan pennun. Uroksen omistaja on myös vastuussa pennun omistajille, jos hän jättää kertomatta kasvattajalle uroksensa huonot puolet, sairaudet yms. Kasvattaja on AINA vastuussa pennun omistajille, mutta myös uroksen omistajan on avoimesti ja rehellisesti kerrottava kasvattajalle koirastaan tai sen aiemmista jälkeläisistä. Jalostusuroksen omistajan tulisi ymmärtää, että hän on vastuussa rodun terveydestä ja kehittämisestä siinä kuin nartun omistajakin.

Uroksen omistajalla on oikeus olla antamatta urostaan nartulle tai kasvattajalle, joka ei miellytä, ei omaa riittäviä tuloksia tai suunniteltu yhdistelmä ei muuten ole omistajan mielestä tavoiteltava. Muitakin narttuja ja kasvattajia on varmasti tarjolla, jos uroksesi on riittävän hyvä.  Urosta voi käyttää ensimmäisen kerran jalostukseen aikaisintaan yli 1-vuotiaana virallisten PEVISA- tutkimusten jälkeen. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että vanhemmasta koirasta tietoa on enemmän niin luonteesta kuin terveydestäkin, ja näin saatetaan säästyä ikäviltä yllätyksiltä. Maltti on siis valttia, sillä uros pystyy astumaan useita vuosia.

Jos urostasi kysytään siitokseen, ensimmäiseksi tulee tarkistaa nartun suku ja terveys esimerkiksi jalostustietokannasta. Lähisukulaisia ei pidä parittaa keskenään. On syytä miettiä, miten suhtautuu nartun tuloksiin tai niiden puutumiseen. Jos narttu ei ole kovin laadukas, jälkeläisiltäkään ei pidä odottaa ihmeitä. Pennut saavat ominaisuuksia yhtä paljon kummaltakin vanhemmaltaan, vaikka usein tuntuukin siltä, että uroksen osuutta painotetaan enemmän. Nartun osuus on kuitenkin aivan yhtä tärkeä. Usein nartulle ei aseteta aivan yhtä korkeita laatuvaatimuksia kuin urokselle, ja uroksen tehtäväksi jää kompensoida nartun puutteita. Toisaalta uros saattaa kyetäkin ”korjaamaan” nämä virheet, toisaalta taas nartunomistajaa voisi herätellä miettimään, onko ihan jokaisen nartun astuttaminen tarpeellista. Jokaisesta narttua ei siis kannata välttämättä toivottaa tervetulleeksi. Uroksen omistaja saa ja hänen pitääkin käyttää omaa harkintaa.

Kannattaa AINA ottaa selvää pentujen tulevasta emästä: sen terveydestä ja luonteesta, suvun terveydestä, käyttö- ja näyttelytuloksista sekä mahdollisista edellisistä pentueista. Rehellinen, pennuista ja pennun ostajista välittävä vastuuntuntoinen kasvattaja osaa kertoa sinulle kaiken. Jos näin ei tapahdu, jossain on ”jotain vikaa” ja jälleen kannattaa miettiä toisen kerran. Kannattaa myös selvittää, ettei tulevan pentueen sukusiitosaste nouse yli 6,25 %. Mitä korkeampi sukusiitosaste, sen suurempi todennäköisyys on tuottaa maailmaan sairaita koiria.

Siitokseen käytettävän uroksen tulee olla virallisesti lonkka- ja kyynärnivelkuvattu ja sillä tulee olla voimassa oleva (alle 24 kk vanha) silmätarkastuslausunto (Suomen Kennelliiton PEVISA -sääntö), jolloin nämä tulokset ovat nähtävissä Koiranet- jalostustietojärjestelmässä. Virallisissa lonkka- ja kyynärnivelkuvissa koiran tulee olla kuvaushetkellä vähintään vuoden ikäinen. Alle 1-vuotiaalle koiralle tehty silmätarkastus on voimassa vain 12 kuukautta, kun taas yli vuoden ikäiselle tehty vastaava tutkimus on voimassa 24 kuukautta. Kultaisillanoutajilla PEVISA- tutkimuksissa on jalostuskäytön osalta olemassa rajoituksia; nämä ovat tarkistettavissa nettisivuillamme kohdassa PEVISA (linkki tähän)

Nykyään rodussa käytetään yleisesti joitakin geenitestejä. Uroksen omistaja voi halutessaan testata uroksensa, ja mikäli se osoittautuu ”normaaliksi” (terveeksi), se on tietenkin erinomainen asia. Silloinhan sitä voidaan käyttää myös sellaisille nartuille, jotka ovat itse kantajia, sairaita tai testaamattomia. Geenitestattujen ominaisuuksien osalta ei ole tarkoitus karsia sairaita tai kantajia pois jalostuksesta tai koko kannasta, vaan huolehtia siitä, että syntyvät jälkeläiset eivät itse sairastu. Tämä palvelee geneettistä monimuotoisuutta.

Yleisin käytäntö lienee, että astutushetkellä nartunomistaja maksaa ns. hyppymaksun ja saman suuruinen summa maksetaan jokaisesta elinkelpoisesta pennusta pentujen synnyttyä. Kun astutusmaksu on kokonaisuudessaan suoritettu, uroksen omistaja allekirjoittaa pentueilmoituksen ”astutustodistus -osan” tai hyväksyy pentueen sähköisesti Suomen Kennelliiton Omakoira -järjestelmässä. Uroksen omistajan tulee huomioida, että hyväksyessään pentueen rekisteröinnin, uroksenomistaja kuittaa astutusmaksun suoritetuksi – sen jälkeen maksamatonta astutusmaksua on melko mahdotonta yrittää karhuta. Uroksen ja nartun omistajan tulee keskenään sopia siitä, koska maksu viimeistään suoritetaan. Yleensä pentujen luovutusikä on takaraja. Astutusasioista uroksen ja nartun omistajan kannattaa sopia Suomen Kennelliiton astutussopimuskaavakkeella.