POHJOISMAIDEN MESTARUUS 2019

Kultaistennoutajien Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 2019 - ilmoittautuminen Suomen joukkueisiin

Kultaistennoutajien PM-kisat järjestetään 27.7.2019 Sjællandissa Tanskassa.

Koe on voittajaluokan koirille tarkoitettu working test. Kilpailu käydään joukkuekilpailuna (3 koiraa / joukkue). Jokainen maa voi lähettää kilpailuun maksimissaan neljä joukkuetta.

Joukkueiden valinta tehdään kahdessa osassa. Ensimmäinen valinta perustuu noutajarotujärjestöjen yhteistyötoimikunnan laatimiin kansainvälisten kokeiden valintaperusteisiin ja joukkueet muodostetaan vuoden 2018 wt-ranking listan tulosten perusteella. Toinen valinta tehdään, mikäli ensimmäisessä haussa ei ole saatu kaikkia 4 joukkuetta kasaan, ja/tai joukkueita täytyy täydentää. Ensimmäisessä haussa hakeneet täyttävät joukkueet ensin. Toisessa haussa hakeneet eivät tule muuttamaan ensimmäisessä haussa vahvistettuja täysiä tai vajaita joukkueita. Toisessa haussa huomioidaan vuoden 2018 lisäksi myös vuoden 2019 tuloksia (max.3 koetta yhteensä vuosilta 2018 ja 2019), toisen haun viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka.

Suomea edustavat joukkueet muodostetaan kummassakin valinnassa tulosten perusteella. Koiran ohjaajilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa joukkueiden kokoonpanoihin. Mikäli yksi joukkueen jäsenistä, joko koira tai ohjaaja, sairastuu tai on muuten estynyt edustamaan joukkueessa, nostetaan alemmasta joukkueesta pisteiden perusteella paras koirakko tilalle. Vastaavasti näin tullutta vajaata joukkuetta täydennetään myös samalla periaatteella.

NOME-toimikunta esittää edustajat pisteiden perusteella hallitukselle. Lopulliset joukkueet vahvistaa Golden Ring ry:n hallitus.

Joukkueisiin haluavat ilmoittautuvat alla olevalla lomakkeella ilmoitettuihin päivämääriin mennessä.

Ilmoittautumisen päivämäärät:

  1. Ensimmäinen valinta (vuoden 2018 wt-ranking listan perusteella): hakemukset nettilomakkeella 10. - 28.2.2019 välisenä aikana. Joukkuevalinnat tehdään viim. 10.3.2019 mennessä, jonka jälkeen joukkueet vahvistetaan.
     
  2. Jälkimmäinen valinta: hakemukset 01.05-31.5.2019 välisenä aikana. Joukkuevalinnat tehdään 5.6. mennessä, jonka jälkeen joukkueet vahvistetaan.


Lisätietoja ilmoittautumisesta Suomen joukkueisiin: puheenjohtaja@goldenring.fi

Lisätietoja kilpailusta http://www.goldenretriever.dk/index.php


Ilmoittaudu tällä lomakkeella mukaan Tanskassa 27.7.2019 järjestettävän Kultaistennoutajien Pohjoismaiden Mestaruus-kokeen joukkuehakuun.
Hakuaika ensimmäisessä haussa on 10.-28.2.2019 ja toisessa haussa 1.-31.5.2019

Ensimmäinen haku 10.-28.2.2019: Täytä lomakkeeseen omat ja koirasi tiedot sekä wt-ranking sijoitus ja pisteet vuodelta 2018.

Toinen haku 1.-31.5.2019: Täytä lomakkeeseen omat ja koirasi tiedot sekä kolmen parhaan kokeen pisteet vuosilta 2018- 2019 toisen haun viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka.  (max.3 koetta yhteensä vuosilta 2018 ja 2019)

*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.