Rotukalenteri vuodelle 2010




Kevään Golden Ring -lehdessä julistettiin valokuvakilpailu aiheesta kultainennoutaja ja parhaimmista kuvista on julkaistu vuodelle 2010 GR:n oma seinäkalenteri.

Kilpailuun osallistui upeasti yhteensä 109 kuvaajaa noin 210 kuvalla, jotka toimitettiin raadille ilman koira- ja kuvaajatietoja. Raatimme (Liisa Holm, Jaana Oksanen, Helena Suni ja Heli Vehanen
) ehdoton ykkösvaatimus oli, että kuvien piti olla laadukkaita ja kalenteripainatukseen sopivia.

 

Mukana oli iloksemme hyvin erityyppisiä kuvia; oli paljon poseerauksia ja kiitettävä määrä toiminnallisia kuvia. Oli paljon upeita koiria, eri vuodenaikoja, tummia ja vaaleita, unisia ja vauhdikkaita, pentuja ja veteraaneja.

Parhaimmissa kuvissa oli selvästi 'sitä jotain', joka suorastaan hyppäsi silmille kuvia selatessa. Näitä huippukuvia oli paljon enemmän kuin 13, ja siksi lopullisten valintojen tekeminen olikin vaikeaa. Neuvottelimme, perustelimme valintojamme ja mietimme, miten koota mahdollisimman monipuolinen kalenteri.
Näistä kuvista suorastaan paistaa läpi kaikki se lämpö ja rakkaus, mitä kultaisenoutajan kanssa elämiseen liittyy.

Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille !



ale !
KULTAINEN KALENTERI 2010

Kalenteria voi tilata hintaan 8 € + toimituskulut
5 € + toimituskulut

Nina Brännare

* tarvikemyynti[at]goldenring.fi
( 040 563 7794

   
Kalenterissa olevat kuvat ja raadin perustelut:
 
Kansi

Kuvassa on upea, odottava tunnelma ja hienosti rodun alkuperäinen käyttötarkoitus mukana.

Kuvaaja: Tuija Aaltonen
Koira: Koiramäen Natasha, 'Lilli'

Tammikuu

Tästä kuvasta koko raati oli yksimielinen! Kuvasta tulee hyvälle tuulelle ja siinä näkyy kahden koiran riemuisa leikki. Kaunis kuva, jossa korostuvat eriväriset koirat.

Kuvaaja: Jannika Lillunen
Koira: Kultapirtin Just For Love, 'Juuli' & 'Nelli'

Helmikuu

Laadukas talviaiheinen kuva, joka on hyvin kalenterimainen.

Kuvaaja: Beata Forslund
Koira: Creamline Electra, 'Demi'
Maaliskuu

Kerrassaan liikuttava kuva, jossa pieni pentu yrittää liikuttaa itsensä kokoista damia. Tämä on toinen kahdesta mukaan valitusta pentukuvasta.

Kuvaaja: Mari Hattunen
Koira: Karvin Irish Heart, 'Ida'
Huhtikuu

Todella laadukas kuva, jonka hieno syvyysvaikutelma syntyy ohjaajan jalasta. Mielenkiintoinen kuvakulma ja kaunis koira. Tästä tuli kalenterin vesinoutokuva.

Kuvaaja: Tiina Valonen
Koira: Rushes Foxfire, 'Deia'
Toukokuu

Teknisesti huipputasoa oleva kuva, jossa näyttävät värit ja liike. Käyttölinjainen koira upeasti edustettuna.

Kuvaaja: Tanja Ukkonen
Koira: Doubleuse Lindt Dark Classic, 'Riemu'
Kesäkuu

Aivan ihastuttava kesäkuva! Kaunis auringonvalo, leikkisä koira ja apilapelto. Tässä kuvassa on kaikki kohdallaan.

Kuvaaja:Sanna Jääskeläinen
Koira: Zepen Gaya, 'Nemi'
Heinäkuu

Rauhallinen tunnelma vetosi raatiin voimakkaasti, vaikka koira ei olekaan pääosassa. Mielsimme tämän heti heinäkuun kuvaksi.

Kuvaaja: Katja Levo
Koira: Perfect Beast Jetset Queen, 'Hani'
Elokuu

Kilpailuun osallistui useampi lapsi & koira-kuva, mutta tässä vain oli sitä jotain lämpöä ja hellyyttä. Liikuttava kuva joka saa hymyilemään.

Kuvaaja: Mari Stenvall
Koira: Karvin Over Denali, 'Luca'
Syyskuu

Hauska kuva joka naurattaa! Kuvassa on kauniit värit ja erilainen kuvakulma, tällaisiahan ne noutajat ovat…

Kuvaaja: Minna Outinen
Koira: Gladtail Have A Dream, 'Luna'
Lokakuu

Hieno syyskuva kauniissa auringonlaskuvalossa. Mukaan haluttiin kuva, missä olisi useampi koira.

Kuvaaja: Marja Mallat
Koirat: Misstep's All Or Nothing & Misstep's Flopperoo, 'Oona' & 'Ronja'
Marraskuu

Tästä kuvasta välittyy vauhti ja iloisuus! Ihana syksyinen kuva ja riehakas koira.

Kuvaaja: Maria Vuorenmaa
Koira: Give Me Fizz Angryapple, 'Yoyo'
Joulukuu

Kerrassaan liikuttava ja luonnollinen pentukuva. Kuva ei ole asetelmallinen kuten suuri osa pentukuvista oli. Sopii loistavasti joulukuun kuvaksi.

Kuvaaja: Jorma Satama
Koira: Sarnell Pet Of Pets, 'Venla'

Huom! kuvat pääsevät paremmin oikeuksiinsa isommassa 'kalenteri' koossa.

 

Sivun alkuun  / Top