Koiranhankintaopas

Koiran kasvattaja on usein pennunostajaa kokeneempi ja valveutuneempi. Pennunostaja ei välttämättä osaa esittää kasvattajalle kysymyksiä, ei ainakaan kaikkia, ei oikeita, usein ei edes niitä tärkeimpiä. Kasvattajan pitäisi pystyä spontaanisti kertomaan kasvattamastaan rodusta ja kasvattiensa sairauksista, luonteesta, käytöstä sekä muista tärkeistä asioista. Hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään, jos kasvattajan mukaan kaikki hänen kasvattinsa ovat olleet täysin terveitä, palkittuja, testattuja, avoimia ja tervepäisiä, sekä kaikki kasvattien kodit oikeita, eikä mikään ole koskaan jäänyt täydellisen kasvattajan mieltä kaivelemaan tai kaduttamaan.

Valitse kasvattaja, joka testaa myös sinua, eikä anna koiriaan mihin tahansa kotiin. Ota yhteyttä useampaan kasvattajaan ja keskustele heidän kanssaan rodusta ja tulevista pennuista. Kasvattajan tulee vastata kysymyksiisi mielellään ja perustella valintansa pentueen vanhemmiksi. HETI ry on laatinut muistilistan kysymyksistä, joita kasvattajalta pitäisi osata kysyä. Lista löytyy internetistä osoitteesta www.koiranjalostus.fi/kysykasvattajalta.htm.

Pentua, ja aikuistakin koiraa, hankkiessa on hyvä tutustua sen vanhempien ja muun suvun terveys- ja luonnetilanteeseen. Valitse kasvattaja, jolle tärkeintä on koirien hyvä ja rodunomainen luonne sekä tietysti terveys. Taitavalla kasvattajalla on tietämys ja ymmärrys kasvattamansa rodun alkuperäisestä käyttötarkoituksesta, sekä pyrkimys kasvattaa tähän tarkoitukseen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin sopivia yksilöitä. Työrotuisten koirien kohdalla tämä tarkoittaa, että kasvattaja käyttää koiriaan myös rodunomaisissa kokeissa arvioidakseen niitä koko rodun keskitasoon nähden.

Asianmukaisen kasvattajan jalostuskoirilla ja näiden lähisukulaisilla on tutkimustulokset rodun perinnöllisten sairauksien suhteen. Kennelliiton rekisteröintivaatimusten lisäksi monen rodun järjestöt edellyttävät jalostuskoirilta terveystutkimuksia rotukohtaisten ongelmien poissulkemiseksi. Monet kasvattajat teettävät jalostuskoirillaan myös vapaaehtoisia terveystutkimuksia. Vaadittavat tutkimukset löytyvät esimerkiksi lukemalla rotujärjestöjen internetsivuja ja uusia jalostuksen tavoiteohjelmia. Jos näitä tarkastuksia ei ole tehty, kysy kasvattajalta miksi. Kasvattajan tulee perustella syynsä, jos hän käyttää tutkimattomia tai jonkinasteisesti sairaita koiria jalostukseen.
Ylipäätään kasvattajan pitäisi pystyä kertomaan miksi hän valitsi juuri nämä koirat pentueen vanhemmiksi.

Suurin osa koiraroduista on geneettisesti pieniä kantoja. Rodun geenivarannon köyhtymistä voit estää valitsemalla pennun vanhemmista, joita ei ole käytetty siitokseen ylen määrin. Tämän voi tarkistaa Kennelliiton internetsivuillaan ylläpitämästä jalostustietojärjestelmästä.

Ylen määrin jalostukseen käytettäviä koiria kutsutaan matadoreiksi. Koiralla ei saisi elinaikanaan olla jälkeläisiä enempää kuin 10 % kahden edellisen vuoden rekisteröintien lukumäärästä. Koiran korkea sukusiitosaste nostaa todennäköisyyttä erilaisten perinnöllisten sairauksien esiintuloon koirassa. Sukusiitosaste voidaan laskea, kun tunnetaan koiran esivanhemmat. Laskelmatulos on prosenttiluku, joka ilmaisee, kuinka monta prosenttia jälkeläisen geeniparien geeneistä keskimäärin on samoja (kahdentuneita) ja peräisin samalta esivanhemmalta isän ja emän kautta. Kun perintötekijät esiintyvät kahdentuneina, myös piilossa olleet (väistyvät eli resessiiviset) ominaisuudet tulevat esille. Mitä läheisempää sukua koiran vanhemmat ovat keskenään, sitä korkeampi on myös sukusiitosaste. Sukusiitosasteen tulisi olla neljällä-viidellä polvella laskettuna korkeintaan 6,25 %, eli koiran vanhemmat eivät saisi olla keskenään läheisempää sukua kuin serkukset.

Esimerkiksi sisarusten tehdessä pentuja keskenään on pentujen sukusiitosaste 25 %. Kaikissa roduissa esiintyy niin sanottua historiallista sukusiitosta, mutta lähisukupolvien sukulaisparitukset nostavat sukusiitosastetta eniten. Sukusiittoisuus on enimmäkseen puhdasrotuisten koirien riesa, mutta myös monirotuisilla koirilla voi esiintyä korkeita sukusiitosasteita.

Terveysasioiden lisäksi hyvä kasvattaja testauttaa koiransa luonnetestillä, taipumuskokeella tai rodunomaisella kokeella. Vaadi myös risteytyskoiran vanhemmilta terveys- ja luonnetuloksia!

Muista kuitenkin, että täydellistä koiraa ei ole olemassa.

Myös hyvien kasvattajien koirilla on perinnöllisiä sairauksia, kaikesta terveyden eteen tehdystä työstä huolimatta. Hyvä kasvattaja on avoin, julkistaa koiriensa terveys- ja testitulokset ja pyrkii sukupolvi sukupolvelta parempaan.

Tutustu pentujen emään, sisaruksiin ja kasvuympäristöön ennen ostopäätöstä. Kysele ja katsele: onko pentuja käsitelty, ovatko ne tottuneet erilaisiin arkeen kuuluviin ääniin ja toisaalta saaneet myös vastapainoksi lepoa ja mahdollisuuden rauhoittumiseen? Ovatko pennut ja emä tasapainoisia ja virkeän uteliaita? Kaikki yksilöt eivät ole luonteeltaan tyypillisiä rotunsa edustajia.
Luonneominaisuudet ovat periytyviä, ja pentu oppii käyttäytymismallejaan myös emältä. Kannattaa tarkkailla emää, ja jos tuntuu, ettei halua sen kaltaista koiraa itselleen, on hyvä etsiä toinen pentue tai rotu.