|
Eri
roduilla jalostusvalinta suoritetaan käytännössä sekalaisten
kriteerien mukaan, jotka valitettavasti joskus suosivat näyttelymenestystä
terveyden, luonteen ja käyttöominaisuuksien kustannuksella.
Varsinkin terveydestä puhutaan nykyään paljon, mutta konkreettinen
ja järjestelmällinen jalostus sekä siinä tarvittava
avoimuus ovat vielä harvinaisia.
Koirarodun ja -yksilön valinnassa on syytä olla tarkkana. Rotukoirilla on paljon perinnöllisiä sairauksia, joillakin roduilla myös rotutyypillisestä ulkomuodosta tai sen liioittelusta johtuvia terveysongelmia. Monen rodun luonteissakin on toivomisen varaa. Eläinsuojelulaki kieltää sellaisen eläinjalostuksen, josta voi aiheutua eläimelle kärsimystä tai sen terveydelle tai hyvinvoinnille merkittävää haittaa. Euroopan Neuvoston Lemmikkieläinten jalostusta koskeva päätöslauselma vuodelta 1995 vaatii samaa asiaa tarkentaen ja jopa muutamia rotuja nimeltä mainiten. Joissain roduissa haetaan liioiteltua rakennetta, joka aiheuttaa koirille hyvinvointiongelmia. Ongelmia voivat aiheuttaa esimerkiksi hyvin lyhyt kuono, kupolikallo, suhteettoman suuri tai pieni silmämuna, löysä- tai kireäluomisuus, runsaat ihopoimut, jätti- tai minikoko, ylenmääräinen massa, niukasti kulmautuneet tai ylikulmautuneet raajat, hyvin lyhyt tai pitkä selkä, lyhyet raajat tai syvä rintakehä. Ota selvää eri rotujen ominaisuuksista esimerkiksi Kennelliitosta tai rotujärjestöjen internetsivuilta. Kysele rotuvalintaa tehdessäsi myös eläinlääkärien mielipiteitä. Suomen Kennelliiton internetsivuilta löytyvät linkit rotujärjestöihin (www.kennelliitto.fi). Järjestöjen sivuilta löytyvät myös jalostuksen tavoiteohjelmat, jotka antavat paljon tietoa rotujen tilasta, koirien sairauksista ja jalostuksen prioriteeteista. |
|
|
|
|