Koiraa hankkimassa ?

 
 

Millaiseen tarpeeseen olet koiraa ottamassa? Mitä pystyt koirallesi tarjoamaan? Pysähdy rauhallisesti miettimään. Keskustele perusteellisesti perheesi kanssa. Haastattele lapsiasi.
Kaupungissa ja tiiviisti rakennetuissa lähiöissä eivät kaikki koirat viihdy. Yksin ei viihdy mikään koira. Jokainen koira tarvitsee terveydenhoitoa ja asiallista ravintoa. Kaikki koirat tarvitsevat liikuntaa ja virikkeitä. Jotkut koirat tarvitsevat erittäin paljon liikuntaa ja virikkeitä.
Koirasta on aina myös vaivaa ja rahanmenoa. Koirat kuluttavat kotia ja pihaa. Kaikista koirista lähtee karvaa ja hilsettä, mikä aiheuttaa reaktioita koira-allergisille. Joidenkin rotujen koirat kuolaavat merkittävästi. Lähes kaikki koirat haukkuvat joskus, jotkut koirat haukkuvat hyvin paljon.

Koira on seurallinen laumaeläin, jonka lauma on sen ihmiset. Koiran olemassaolo on otettava aina huomioon, kun suunnittelee omia menojaan. Koiran valinta on elämänkumppanin valinta.
Aseta tavoitteet, mitä koiraltasi toivot.


Kuinka tärkeä on koiran luonne?

Millaista luonnetta kumppanillesi etsit: ilosta, älykästä, rauhallista, aktiivista, pidättyvää, vai rohkeaa? Eri roduilla on alkuperäisen käyttötarkoituksensa mukaan erilaisia luonteenominaisuuksia. Myös saman rodun sisällä koirien luonteet poikkeavat toisistaan.


Kuinka tärkeä on koiran terveys?

Koirilla on monenlaisia ulkonäköön tai rakenteeseen jalostettuja ominaisuuksia, jotka itsessään lisäävät koiran alttiutta terveysongelmiin. Lisäksi jokaisessa rodussa on tiettyjä perinnöllisiä ongelmia, joihin koirat voivat sairastua.


Kuinka tärkeä on koiran pitkäikäisyys?

Joidenkin rotujen koirat elävät keskimäärin hyvin pitkään, toisissa roduissa koirat ovat taas
hämmästyttävän lyhytikäisiä.


Kuinka tärkeitä ovat tietyt käyttöominaisuudet?

Tietyissä roduissa koirat ovat syntyneet metsästämään tai suorittamaan muita rodunomaisia tehtäviä, joihin niitä on jalostettu vuosikymmeniä. Jos et halua aktiivisesti harrastaa rodulle sopivaa aktiviteettia koirasi kanssa, on helpompaa valita koira, jolla ei tällaisia taipumuksia ole. Se on reilumpaa myös koiraa kohtaan. Toiminnanhaluinen koira ei välttämättä ole onnellinen kaupungin koirapuistossa.


Kuinka tärkeä on koiran helppohoitoisuus?

Jotkut koirat ovat käsityöläisten loppumaton onnela. Jos taas ei halua pakollakaan putsata, trimmata ja puleerata, on viisaampaa ottaa koira, joka pysyy siistinä satunnaisella kampaamisella ja pesemisellä sekä säännöllisellä kynsien leikkuulla.


Kuinka tärkeä on koiran ulkonäkö?

Me elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa. Lapset valitsevat usein rodun katsomalla kuvia koirakirjoista. Kuinka paljon olet valmis antamaan periksi muissa ominaisuuksissa, kunhan koira vain on aivan tietyn näköinen tai kokoinen? Muista, että aikuinen on aina vastuussa perheen koirasta. Edes murrosikäinen lapsi ei ole kypsä antamaan sitovaa lupausta koiran hoidosta ja ulkoiluttamisesta. Lapsi ei myöskään saa olla vastuussa koiran valinnasta, muuten kuin osana perhettä. Koska aikuinen vastaa koiran hoidosta, hänen tulee myös vastata koiran valinnasta.

 

Sivun alkuun  / Top