|
Suomen
Kennelliitto rekisteröi koirapentueen, mikäli se on syntynyt
Suomessa ja kasvattajalla on Suomessa vakinainen asuinpaikka sekä
pennut ovat tunnistusmerkittyjä (muutos 1.1.2009 alkaen).
Lisäksi pentueen vanhempien tulee täyttää rekisteröintiehdot.
Koirarekisterien etuliitteet ovat FIN ja ER. Lisäksi on rekisteri
koirille, joita ei voi käyttää jalostukseen. Tämän
rekisterin etuliite on EJ.
Rekisteröimättömyys ei aina ole huono asia. Koira voi olla esimerkiksi risteytyskoira, sekarotuinen tai kuulua johonkin maatiaiskantaan. Esimerkiksi varsin suuri osa jackrussellinterriereistä on rekisteröimättömiä. Tässä rodussa on avoin rekisteri, eli rekisteröimätön koira voidaan myöhemmin rekisteröidä ER-rekisteriin omistajan niin halutessa. Tämä edellyttää, että koira on kahden ulkomuototuomarin mukaan rodunomainen. Joskus puhdasrotuisten koirien rekisteröimättömyys on kuitenkin merkki siitä, että niiden kasvattajalla ei ole aivan puhtaat jauhot pussissa. Älä osta rekisteröimätöntä rotukoiraa, jos et tarkkaan tiedä mitä olet tekemässä. Joitain pentueita ei voida rekisteröidä virallisiin FIN- tai ER-rekistereihin, koska ne eivät esimerkiksi täytä rotujärjestön tai Kennelliiton asettamia vaatimuksia asialliselle koirankasvatukselle: pentue voi olla tehty liian nopeasti emän edellisen pentueen jälkeen, tai sen vanhemmilla ei ole rodulta vaadittavia terveystutkimustuloksia. Jotkut kasvattajat eivät halua rekisteröidä pentuja, joista näkee, että ne eivät aikuisena tule olemaan ulkonäöltään rotumääritelmän mukaisia, kuten värivirheelliset. Koiranpennun rekisteröinti ei ole kohtuuttoman kallista. Vaadi aina rotukoirallesi rekisteritodistus. Myös väärän värisille, tai häntämutkallisille, tai yksikiveksisille, tai muuten viallisille. Tällainen koira voidaan myös rekisteröidä 'Ei jalostukseen' EJ-rekisteriin, eli jalostuskäyttöä haittaavat viat eivät ole este koiran rekisteröinnille. Rekisteröimättömiä rotukoiria tuodaan myös ulkomailta. Pennun rotuominaisuuksia on vaikeampi arvioida kuin aikuisen koiran. Ulkomailta ostetun paperittoman pennun kasvaessa se voi paljastua aivan muunlaiseksi koiraksi, kuin minä se ostettiin. Epäasiallisissa tai lainvastaisissa oloissa pentunsa tuottavat kasvattajat, niin sanotut pentutehtaat, ovat olleet likapilkku Suomen kenneltoiminnassa vuosikymmenten ajan. Tämä tuottavuuden maksimointi kaiken laadun ja eläinten hyvinvoinnin kustannuksella on levinnyt nyt sekarotuistenkin koirien tuotantotavaksi joissain kasvattamoissa. Puhutaan hienosti 'designer'-koirista, vaikka kyseessä ovat tavalliset sekarotuiset ja rotujen risteymät. Varsinkin joitain pikkukoiratehtailijoita on alkanut näkyä uutisissa, epäiltynä vakavista eläinten hoidon laiminlyönneistä ja eläinrääkkäyksestä. Heidän tuottamansa koirat voivat olla itse asiassa sukusiitettyjä ja perinnöllisesti hyvinkin sairaita. Heidän narttunsa elävät ehkä koko elämänsä häkissä tuottaen pentueen toisensa jälkeen. Tällaisten pentueiden kasvattajat saattavat antaa pennun mukana tekaistun tai väärennetyn 'rekisterikirjan'. Vaadi, että saamasi rekisterikirja on Suomen Kennelliiton myöntämä. Ole kriittinen. Käy kasvattajan luona. Jos meno siellä ei miellytä, älä tue sitä: jätä koira ostamatta. Älä osta koiranpentua torilta tai näyteikkunoista. Joissain sivistyneinäkin itseään pitävissä maissa pidetään pentuja ikävissä, ahtaissa ja kuumissa oloissa torilla tai kaupan ikkunassa. Tällaisen koiran ostaminen ei poista eläinsuojelullista ongelmaa, vaan pikemminkin pahentaa sitä, kun kysyntä kasvattaa tarjontaa. Suomeen on syntynyt myös koirasalakuljettajien ammattikunta. Maahan laittomasti tuotuja pentuja myydään lehti-ilmoituksin ja internetissä. Pentu tuodaan ennalta sovittuun paikkaan tai sitä esitellään asunnossa, jossa sen emä ei ole paikalla. Älä suostu tällaiseen tapaamiseen. Yritä tavata pennun vanhemmat, ainakin emä, sekä lenkillä että kotona. Jos epäilet hämäräbisneksen olemassaoloa, vetäydy ja ilmoita asiasta eläinsuojeluviranomaiselle. Salakuljettajien pentujen emojen elinolosuhteet ovat monesti kyseenalaiset, jopa lain vastaiset. Salakuljettaja myös harvoin myy mitä lupaa. Lisäksi salakuljetetuissa koirissa saattaa olla loisia ja sairauksia, kuten esimerkiksi raivotauti tai ekinokokki-loinen, joiden ilmestyminen Suomen eläinkantoihin olisi katastrofi ja aiheuttaisi myös useiden ihmisten vakavan sairastumisen. Älä myöskään yllämainitusta syystä itse salakuljeta koiraa tai muutakaan eläintä Suomeen. |
|
|
|
|