Palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin kuuluu maasto-osuuden lisäksi kiinteästi tottelevaisuus, joka arvostellaan kokeessa erikseen.

Lihavoiduissa lajeissa kultaisetnoutajat ovat vuosien varrella kilpailleet. Tarkat lajikohtaiset säännöt ja suoritusohjeet saa Suomen Palveluskoiraliitosta SPKL (Kamreerintie 8, 002770 Espoo).

Jo aivan pienen pennun (7 viikkoa) kanssa voi aloittaa nenänkäyttöharjoitukset, jotka luonnollisestikin sopivat koiraeläimelle. Pentua on hyvä myös totuttaa erilaisiin paikkoihin (ostokeskus, rautatieasema ym), jotta se saisi paljon virikkeitä ja kokemuksia pienestä pitäen. Tietenkin täytyy muistaa, että pentu väsyy helposti ja että kaikki on tehtävä pennun ehdoilla, eli sitä ei viedä väkisin, eikä ole tarkoitus säikytellä pentua. Kaupunkiympäristössä asuvat käyvät metsiin ja peltoihin tutustumassa, ja vastaavasti maaseudulla asuvat vierailevat kaupungeissa. Muistettava on myös, että jokainen koira on yksilö, ja kaikkien kanssa ei voi kaikkea tehdä. Onneksi noutajalle on tarjolla niin runsaasti harrastusvaihtoehtoja, että jokin niistä varmasti sopii.

Seuraavassa on kerrottu kolmen (pajä, paha & paek) kultaisellenoutajalle luontaisesti sopivan palveluskoiralajin alkeista ja lajien harjoittelusta. Muista aina, että oivaltaminen on pennullekin aina palkitseva asia, älä painosta pentua äläkä vaadi liikoja alkuvaiheessa. Hyvä pohjatyö palkitsee varmasti jatkossa, ja mahdollisuudet asettaa korkeitakin tavoitteita kasvavat. Koiralle on myös annettava työrauha, joten sille ei höpötetä koko ajan sen työskentelyn ajan. Pennun kanssa on järkevää harjoitella silloin tällöin, lyhytkestoisia, hauskoja kertoja. Tämä kirjoitus soveltuu kaikenikäisten alkukoulutukseen.

Jäljestäminen
- palveluskoiran peruslaji

Hakualkeita

Pikkupentua käytetään metsässä, jotta se oppii luontaisesti liikkumaan maastossa. Ja sen kanssa leikitään piiloleikkejä. Ohjaaja ja kytketty pentu katsovat, kun joku koiralle mukava ja tuttu ihminen menee piiloon. Haussa, päinvastoin kuin jäljestämisessä, tuuli saa tulla alkuun voimakkaastikin piiloutuneen takaa, jotta koira helpommin löytää etsimänsä. Ohjaaja lähettää pennun heti perään, kun se on kadottanut katsekontaktin piiloon menneestä. Pentu lähetetään perään muualta kuin jäljen päältä, jotta se hakisi nenä ylhäällä maasta irti eli ilmavainuisesti. Lähettäessä pentua voi jo totuttaa käskysanaan esim. piilo. Käskysana on joka kerta sama, se ei vaihdu ja olisikin hyvä miettiä sanaa ennen harjoittelun aloittamista. Etsi-sana on kovin yleinen ja sitä varmaan kotonakin käytetään erilaisissa yhteyksissä. Etsintäkäskyn tulisi olla hyvin arkielämän sanastosta poikkeava, ja jonka kuullessaan koiralle tulee heti oikea toiminto 'mieleen'.

Pentua voi totuttaa kotona päälle puettaviin SPKL:n liiveihin (tällä sivulla olevassa kuvassa kultaisella on ko. liivit yllään), jotka sitten jatkossa aina puetaan harjoituksissa koiran ylle. Kun pentu löytää ihmisen (=maalimiehen), palkitaan pentu halutusta vietistä riippuen makkaralla (ravinnonhankkiminen) tai leikillä (saalis) ja kehuilla. Maalimies on alkuvaiheessa tärkeä, joissakin tapauksissa tärkeämpi kuin ohjaaja. Koiran on pysyttävä etsityn luona kunnes ohjaaja kerkiää lähetyspaikasta paikan päälle. Saavuttuaan paikalle, myös hän kehuu koiraa.

Ilmaisu

Koiran on tarkoitus opettaa haukulla tai ottamalla rullan pannastansa suuhun, ilmaisemaan että on löytänyt ihmisen. Haukkuva pysyy maalimiehen luona kunnes ohjaaja on paikalla ja ottaa koiran hallintaan. Rullakoiralla on kaulapantaan kiinnitetty rulla, joka roikkuu pannassa vapaasti joko yhdestä reunasta tai kummastakin, ja jonka koira ottaa löydön merkiksi suuhunsa haukun sijasta ja palaa välittömästi ohjaajan luo. Ohjaaja kytkee koiran näyttönaruun (4-6 m) ja koira vauhdikkaasti vie ohjaajan etsityn luo. Ilmaisut ja rullakoiralla etsityn näyttö ohjaajalle on paras jättää harjoituksissa tuonnemmaksi, sillä etsiminen ja piiloutuneen luona pysyminen ohjaajasta katsekontaktin menettäneelle pennulle on aivan riittävän suoritus.

Haun opettaminen koiralle on ajallisesti pitkä prosessi ja kärsivällisyyttä vaativa ryhmässä harjoiteltava laji, joka vaatii sekä ohjaajalta että koiralta hyvää fyysistä kuntoa ja lisäksi terveyttä joka suhteessa.

Maasto

Jotta hakua voi järkevästi harjoitella tarvitaan muutaman ihmisen ryhmä joka yhdessä harjoittelee, vaihtaen maastoa lähes joka kerta. Harjoittelualue ei saisi sijaita sellaisessa metsässä, jossa on paljon lenkkeilijöitä tai muita koiria vapaana juoksentelemassa. Ennen kuin koirat otetaan autosta, kulkee ryhmä valitsemansa metsä alueen sikinsokin, jättäen mahdollisimman paljon ihmisjälkeä alueelle, jottei koira vain jäljestäisi piiloutuneen luo. Alue on alokaskokeessa neliön mallinen (100 m * 100 m), jonka puolivälissä kulkee ns. keskilinja, jota pitkin ohjaaja liikkuu ja lähettää koiraa vasemmalle tai oikealle puolelle eli koiran etsittävänä on aina 50 m ohjaajan kummallakin puolella. Alue kannattaa alkuun merkitä kreppinauhoilla, jotta jokainen tietää missä rajat kulkevat.

Harjoittelu

Ryhmän kanssa harjoitellaan säännöllisesti joskus kuitenkin pidemmän tauon pitäen erilaisten sääolosuhteiden vallitessa. Ensin on siis tärkeintä, että koira saadaan kiinnostumaan vieraasta ihmisestä niin paljon, että haluaa etsiä tämän ja pysyä luona niin kauan kuin tarve vaatii Tämän kouluttamiseen käytetään jälleen koiran luontaisia avuja, saalistusviettiä tai ravinnonhankkimisviettiä. On katsottava ryhmän kanssa mikä on kullekin koiralle paras palkitseminen eli oikea vietti. Vaikka koira olisi 'syöppö' kotona se ei välttämättä kerro sen viettien voimakkuudesta. Mikäli ruokapalkka tulee kysymykseen ei koiraa saa ruokkia harjoitusta edeltävien tuntien aikana.

Maalimiestä etsimään koira lähetetään aina ohjaajan sivulta, tarkoitus on saada koira käskyjen mukaan risteilemään (vasen-oikea-vasen jne. puoli) koko alueen kattaen, ohjaajan liikkuessa vain keskilinjalla. Kokeissakin tuuli näyttelee tärkeää osaa, koira lähetetään aina ensin siihen suuntaan johon se itse mieluiten menisi. Jos koira ei ilmaise haluaan ohjaajalle, lähetä se ensin siihen etunurkkaan, josta tuulee. Ns. näkölähtöjä harjoitellaan niin kauan kunnes koira selvästi tietää, että liivit, harjoitusryhmä, käsky tarkoittaa ihmisen etsimistä. Kun tämä on koiralle täysin selvä, voi joku mennä koiran näkemättä piiloon. Jos huomataan, ettei koira tajuakaan asiaa mennään suosiolla taas taaksepäin, näkölähtöihin. Maalimies voisi olla valmiiksi kauempana piilossa ja kun ohjaaja tuo koiran keskilinjalle, piiloutunut lyhyesti näyttäytyisi koiralle ja menisi takaisin piiloonsa. Alkuun harjoitukset on tehtävä riittävän helpoiksi, jotta koiralla olisi malttia keskittyä tehtävään. Ja hauskoiksi, jotta koiran motivaatio ja työvire yhä useampimääräisiin etsimisiin pysyisi yllä.

Harjoituspaikan vaihtaminen on todella tärkeää ettei koirasta tule 'paikkasidonnainen', mielikuvitusta täytyy käyttää, jotta korkeuserot ja puuston tiheys alueella myöskin vaihtelevat. Ojien ja polkujen (koirat kokevat usein luonnollisina rajoina) ylitystä, noutajalle erityisesti veden ääressä työskentelyä ja muuta erikoisempaa on todella harjoiteltava. Kokeissa ihmiset eivät vain makaa ja istu koloissa ja kivien takana vaan he ovat myös ns. umpipiiloissa (laatikko, roskis), jossa koira ei pääse aivan etsityn luo, ja hajuakin on vaikea saada.

Noutaja tuppaa usein työskentelemään perin itsenäisesti, joten ohjaajan tulee paneutua koiransa hallittavuuteen. Tottelevaisuutta on harjoiteltava kenttien lisäksi maastossa, ensin kahden koiran kanssa sitten häiriötä lisäten, muiden koirien ja ihmisten läsnäollessa. Noutaja on usein myös syleilystä ja silityksistä nauttiva koira, joka ei kuitenkaan kokeissa saa millään tavoin etsittyä tassulla läimiä tai nuoleskella, eli häiritä maalimiestä.

Tästäkin lajista tarkemmat koeohjeet SPKL:n sääntökirjassa.

Ennen esine-etsinnän varsinaista maastoharjoitusta tulisi noudon olla kunnossa.   Esine voi olla lähes mitä materiaalia tahansa (ei saa vahingoittaa koiraa!) ja niin pieniä kuin isojakin.  Jokaisen esineen vaatimus on, että siinä on ihmisen hajua, esimerkiksi kenkä, nahkataluttimen pala, lelu, hansa, tms.