MEJÄ, Metsästyskoirien jäljestämiskoe




| Harjoitusjäljen tekeminen | Koira jäljellä | Kokeisiin ? |  Kilpailuluokat |



MEJÄ - kokeiden tarkoituksena on selvittää koiran kykyä seurata haavoitetun riistaeläimen jälkiä.  Jälkikoiria tarvitaan esim. hirvikolareissa loukkaantuneen eläimen jäljittämiseen.

Mitä muuta mejä sitten on? Hauska , mukava ja energiaa vievä harrastus, josta nauttii niin koira kuin omistajakin.

 
Harjoitusjäljen tekeminen

Jäljestämisen voit aloittaa jo aivan pennun kanssa.  Vanhemmankaan koiran kanssa ei ole koskaan liian myöhäistä, mutta koiran tulee mieluiten olla tottunut metsässä kulkemiseen.  Kun hajut, äänet ja muut ärsykkeet ovat jo siinä määrin tuttuja, etteivät ne pelästytä ja hämmennä koiraa voidaan jälkiharjoituksetkin aloittaa.

Ennen kuin lähdet metsään tarvitset vähän verta, verisienen (pesusienen pala käy mainiosti), narua, merkkaukseen tarvittavia krepinpätkiä (voi olla myös muovipussin- tai wc-paperin suikaleita) ja jäljen loppuun koiralle mieluisan palkinnon (kaadon). Kaato voi olla dami, kestokani, makupala tai jokin muu esine, josta koira pitää.    Jos innostut oikein lajista ja ajatuksissa on joskus kokeisiin meno niin kannattaa hankkia kani, koska sitä käytetään kokeissa palkintona.  Koiralle tarvitset kuristamattoman pannan (tai jälkivaljaat) ja jälkinarun.

Kun teet ensimmäistä jälkeä, tee siitä lyhyt ( 30-50m ), jotta koiralle selviää jäljestämisen idea eikä jäljestysinto laannu.  Etsi jäljelle sopiva lähtö.   Ei ihan tien vierestä, vaan jostain rauhallisesta ympäristöstä.  Aloita jäljen tekeminen potkimalla maata pieni alue, johon tiputat pari tippaa verta ja kaada verta myös sienelle.  Lähde kulkemaan eteenpäin koko ajan merkaten missä jälki kulkee (sitomalla merkkejä puihin, pensaisiin tms.).  Jos olet tekemässä jälkeä yksin, on helpointa sitoa verisienen naru vyötärön ympärille ja kummallakin kädellä merkata jälkeä.  Muista kuitenkin, että sieni kulkee aina viimeisenä.

Ensimmäinen jälki voi olla suora tai siihen voidaan tehdä kulma ( 90º ).  Kun alat miettimään kulmalle sopivaa paikkaa, niin tee se aukealle tai helposti havaittavalle paikalle, mistä se on helppo koiran löytää.  Jos koira ei löydä kulmaa niin ainakin itse silloin tiedät missä se on ja voit auttaa koiraa löytämään sen.  Potki kulmalla maata saman verran kuin lähdössä ja muista merkitä kulma hyvin.  Lisää kulmalla verta sieneen sekä maahan.

Jatka jäljen tekemistä kunnes mielestäsi jälki on sopivan mittainen.  Jäljen lopussa potkitaan taas maata ja tiputetaan pari tippaa maahan verta.  Nosta sieni muovipussiin, ettei siitä lennä veripisaroita ympäri metsää (se sekoittaa koiran jäljestämisen).

Ensimmäistä kertaa jäljestettäessä voit lähteä ajamaan jälkeä koiran kanssa miltei heti.

Harjoittelemisen edetessä ja koiran taitojen karttuessa pidennä jäljen matkaa, tee kulmia ja anna jäljen "muhia" kauemmin.  Koiralle ei saa tehdä jälkiä enempää kuin pari kertaa viikossa, ettei motivaatio jäljestystä kohtaan lopu.   Jos näyttää siltä että koiraa ei jäljestäminen kiinnosta pidä tauko.   Narttuja ei kannata harjoittaa jäljelle juoksuaikana, koska innostus on suuri ihan muihin asioihin.

On aika valmistaa koirasi jäljestämiseen. Jos sinulla on valjaat käytä niitä, koska myöhemmässä vaiheessa niitä tarvitaan ja koirasi on hyvä tottua niihin.   Kaulapanta käy hyvin ensimmäisellä kerralla.  Tarvitset myös pitkän narun (kokeissa sen on oltava 6m) jälkinaruksi.  Kaikkein tärkeintä on miettiä käskysana koiralle, jotta se oppii tietämään mistä hommasta on oikein kyse.  Se voi olla esim. jälki, etsi jälki, etsi pupu, missä pupu tms. mutta sen täytyy olla joka kerta sama käsky.  Eikä muuta sitten kuin jäljestämään.

Sivun alkuun

Koira jäljellä

Aluksi näytä koiralle lähtö.  Anna koiran haistella lähtöä ihan rauhassa ja anna käskysana.  Jos koirasi lähtee etenemään itsenäisesti jälkeä pitkin, kehu sitä.  Jos taas koirasi alkaa heti alussa hössöttämään ja touhottamaan; laita se istumaan, silittele, rauhoittele, kerro homman nimi ja kokeile sen jälkeen uudestaan.  Koiran haisteltua lähtöä näytä sille missä jälki kulkee ja kehota koiraa.  Kun huomaat koiran tajunneen idean voit pikkuhiljaa löysätä hihnaa ja antaa koiran mennä reilusti edellä.

Koirat ovat luonteeltaan erilaisia ja sen huomaa tässäkin lajissa.  Jotkut koirista menee kuin maantiekiitäjät kun taas toiset nauttivat täysin kuonoin jäljestämisestä ja haluavat tarkistaa jokaisen pienimmänkin oksan, johon sieni on osunut.   Jokaisella on oma tyylinsä, mutta keskeisenä sääntönä voit pitää, että nopean koiran perässä ei saa juosta vaan jarrutat koiraa.  Epävarmaa koiraa täytyy kehua ja kehottaa erityisen paljon jäljellä, jotta itsetunto kasvaisi.

Koska olet merkannut jälkesi niin hyvin, että tiedät missä se kulkee ei tule ongelmaa pysytellä koiran kanssa jäljellä.  Pidä koira koko ajan jäljellä äläkä anna sen lähteä seikkailemaan muualle.  Jos näin tapahtuu, palauta koira jäljelle.   Jäljen loppuun tultaessa anna koiran nuuskia palkintoa ihan rauhassa ja sen jälkeen kehu sitä aivan valtavasti, olettehan tulleet jäljen loppuun oli sitten jäljellä mennyt miten tahansa.  Harjoiteltaessa virheet karsiutuvat kyllä pois.

Lopuksi sinun täytyy purkaa vielä jälki.  Muistathan, että koira on mukana jäljellä vain kerran.  Purkaminen sanassaan tarkoittaa merkkien keräämistä pois maastosta.

Sivun alkuun

Minäkö koirani kanssa kokeisiin?

Mikä ettei, jos mielestäsi koirallasi on hyvät valmiudet kokeisiin.  Kokeissa jäljet ovat melkein kilometrin mittaisia ja kulmikkaita, joten harjoittelemista riittää.  Mejä sääntöjä kannattaa tilata kennelliitosta ja perehtyä niihin hyvin. 

Mejä-kokeet ovat aikaa vieviä kokeita.  Ensin suunnistetaan, sitten veretetään jäljet, jotka ovat kuten sanoin huomattavasti pidempiä kuin edellä mainitut harjoitusjäljet.  Metsään on lähdettävä satoi tai paistoi, mutta tässä lajissa selviytyy erähengellä ja huumorilla.  Mejä- kokeissa vallitsee hyvä ilmapiiri ja kokeiden kohokohtana on tulosten julkistaminen.

Ennen kokeeseen menoa kannattaa kokeilla paukkutestiä esim. starttipistoolilla tai käydä kävelemässä ampumaradan läheisyydessä.  Kokeessa nimittäin testataan koirat paukkutestillä ja jos koira pelkää ampumista se hylätään kokeesta.   Ampumisaseena kokeessa käytetään haulikkoa.  Myös harjoittelumaastoja kannattaa vaihdella ja joskus ottaa mukaan täysin vieras henkilö koiralle, ettei se kokeessa häkelly tuomarista ja jäljen oppaasta.

Ilmoittautuminen kokeeseen tehdään kennelliiton ilmoittautumiskaavakkeella, joka lähetetään kokeen järjestäjälle.  Nykyään ei tarvitse avoimeen luokkaan näyttelypalkintoa.  Sen jälkeen ei muuta kuin odotella vastausta mahtuuko kokeeseen vai ei.  Kannattaa varmistaa ajoissa myös rokotusten voimassaolo.  Jos mahdut kokeeseen sinulle ilmoitetaan siitä, mutta reilu koetoimikunta ilmoittaa myös jos et ole mahtunut kokeeseen.  Sitten vain ilmoittautumiset seuraaviin kokeeseen.  Kokeen järjestäjät lähettävät sinulle ohjelman ja ajo-ohjeet koepaikalle ja siellä sinulle kerrotaan loput kokeen tapahtumista.

Sivun alkuun

Kilpailuluokat

MEJÄ-kokeessa on kaksi luokkaa avoin- ja voittajaluokka (AVO ja VOI).  Saatuaan kaksi ykköstulosta AVO-luokasta koira siirtyy VOI-luokkaan.  Kolme ykköstulosta VOI-luokasta ja koirasta tulee jälkivalio (FIN JVA) sekä koiralla täytyy olla myös näyttelystä vähintään 2.palkinto.

AVO-jäljen pituus on 900 - 1000 metriä.  Siinä on kaksi kulmaa (90 astetta) ja makuut on sijoitettu kulmiin.  Verettämiseen käytetään 1/3 litraa verta ja jäljen tulee olla vähintään 12 tunnin ikäinen.

VOI-jälki on 1200 - 1400 metriä ja sen veretykseen käytetään myös 1/3 litraa verta, mutta jäljen tulee olla vähintään 18 tunnin ikäinen.  Jäljessä on kolme kulmaa (90º),  joista yhdellä on veretön katkos.   Katkos tehdään siirtymällä suorakulmaisesti jäljen sivuun 2-5 metriä ja siirtymällä jäljen suuntaisesti 10 metriä.  Sekä neljä makuuta, jotka eivät sijaitse kulmissa.

 

Sivun alkuun  / Top