|
Kultainennoutaja
on ennen kaikkea käyttökoira, joka noutaa ammutun pienriistan metsästäjälle.
Kultainennoutaja on luonteeltaan yhteistyöhaluinen ja tarmokas metsästyskoira.
Se ui mielellään ja hyvin. Vesi onkin sen peruselementti metsästyksessä.
Sen ote riistasta on pehmeä eikä se näin ollen vahingoita riistaa. Yleisin
metsästyskäyttö on vesilinnustus.
Suomeen ensimmäiset kultaisetnoutajat tulivat vuonna 1959. Nimenomaan
metsästyskäyttöön eli alkuperäiseen käyttötarkoitukseen
tähtäävät ominaisuudet ovat mahdollistaneet muutkin
harrastuslajit. Vaikka ei itse metsästäisikään, voi kultaisennoutajan
kanssa harrastaa noutajien metsästyskokeita, NOME-A,
NOME-B sekä working
testejä, NOWT. NOME sekä
NOWT harrastus alkaa noutajien taipumuskokeella,
NOU.
Kultainennoutaja
kuuluu metsästyskoiriin ja on näin oikeutettu osallistumaan myös metsästyskoirien
jäljestämiskokeeseen, MEJÄ. Kokeen
tarkoituksena on selvittää koiran kyky seurata haavoittuneen riistaeläimen
jälkiä. Koe jäljittelee esim. kolarissa loukkaantuneen hirven jäljestämistä.
Näyttävän ja iloisenoloisen kultaisennoutajan kanssa harrastetaan
myös paljon Näyttelytoimintaa.
Aktiivisena rotuna kultainennoutaja on oiva koulutettavaksi ja ovat erittäin
sopivia tottelevaisuuskokeisiin, TOKO.
Kultaisillanoutajilla on oikeus osallistua Suomen Palveluskoiraliiton
järjestämiin palveluskoirakokeisiin.
Lisää tietoa palveluskoiralajeista löydät Palveluskoiraliiton
kotisivuilta.
Pelastuskoiratoiminnassa järjestetään kokeita pelastusjäljellä
(PEJÄ),
pelastushaussa (PEHA)
sekä rauniokokeita (PERA).
Pelastusjälki- ja hakukoiria koulutetaan esim. etsimään metsään eksyneitä
ihmisiä ja rauniokoulutus tähtää esim. talon sortumisen tai maanjäristyksen
jäljiltä etsimään raunioihin jääneitä ihmisiä. Lisää tietoa pelastuskoiralajeista
löydät Palveluskoiraliiton
kotisivuilta.
Pelastuskoiratoimintaa järjestää myös Suomen
Pelastuskoiraliitto ry (SPeKL), joka on pelastusalan vapaaehtoisjärjestö.
Pelastuskoiraliitto kehittää pelastuskoiratyötä yhdessä
palo- ja pelastusviranomaisten sekä muiden pelastusalan järjestöjen
kanssa.
Vuoden 2000 alusta on käyttäytymiskoe
ollut pakollinen esikoe kaikkiin Palveluskoiraliiton palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin,
jos koira ei ole ennen vuotta 2000 osallistunut palvelus-tai pelastuskoirakokeisiin.
Vesipelastus on vasta 1996 tullut
viralliseksi koelajiksi Suomessa. Tässä alunperin Newfoundlandinkoirien
ja Landseerien lajissa kultainennoutaja pärjää hyvin isompien joukossa
hyvän uimataitonsa ja räpylätassujen ansiosta.
Agility on koirien esteratakilpailu,
jossa koiralta vaaditaan ketteryyttä ja nopeutta. Tässä lajissa kultaisennoutajan
vilkkaus ja energisyys pääsee oikeuksiin radan nopeutta vaativissa esteissä.
Flyball on nopeatempoinen joukkuekilpailu,
joka sopii hyvin myös kultaisillenoutajille.
TokoAgi
on tokon ja agilityn yhdistävä leikkimielinen laji. Sopii erittäin
hyvin miellyttämisen haluisille kultaisillenoutajille.
Tutustu myös Koiratanssiin,
missä esitetään erilaisia tottelevaisuusliikkeitä musiikin tahdittamana.
|