Kultainen Rengas - Golden
Ring GR ry

Perustettu 1981



Golden Ring ry:n toiminta

Vuodesta 1994 yhdistys on ollut kultaistennoutajien rotujärjestö, jonka tärkein tehtävä on kultaistennoutajien jalostus. Yhdistyksen tarkoituksena on antaa kultaisistanoutajista kaikkea mahdollista tietoa sekä auttaa jäseniä heidän mahdollisissa koiraongelmissaan.
Yhdistys ylläpitää myös pentuvälitystä.

 

Yhdistys on valtakunnallinen, toiminta kattaa koko Suomen.
Golden Ring:llä on yhdeksän alueyhdistystä, jotka toimivat Helsingin, Kuopion, Kotka-Kouvolan, Lahden, Mikkelin, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Porin sekä Turun seudulla.


Yhdistys järjestää mm.

Yhdistyksellä on jalostuksesta, luonnetestistä, näyttelyistä, tottelevaisuuskoulutuksesta, taipumus- ja metsästys-koetoiminnasta ja jäljestämisestä vastaavat toimikunnat, näiden toimikuntien jäseniltä saat tietoa koulutuksesta ja kokeista.

Yhdistys julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Golden Ring -lehteä, joka lähetään jäsenmaksun maksaneille.

Golden Ring ry:n historia

Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry perustettiin tammikuussa 1981 muutamien innokkaiden kasvattajien toimesta. Aluksi tarkoituksena oli toimia yhdyssiteenä nimenomaan rodun kasvattajien kesken, mutta pian toiminta laajeni kattamaan koko kultaistennoutajien omistajien kentän. Tarvetta toimintaan ja valistukseen oli, ovathan rodun suosio ja koirien rekisteröintiluvut olleet valtavia. Syksyllä 1989 yhdistys hyväksyttiin rotua harrastavaksi yhdistykseksi ja 19.11.1994 itsenäiseksi rotujärjestöksi.

Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi perustamisesta syksyyn 1986 Kirsti Wuorimaa, häntä ovat seuranneet Markku Santamäki kahteen otteeseen, Kari Lehtonen, Voitto Valta kolmeen otteeseen ja Ralf Lundell.  Vuosina 1999-2002 Helena Suni toimi puheenjohtajana ja Voitto Valta jälleen 2003. Vuodesta 2004 vuoteen 2008 puheenjohtajana jälleen Helena Suni. Vuodesta 2009 alkaen puheenjohtajana on toiminut Krista Leinonen.


Golden Ring ry kennelmaailmassa

Tässä kaikessa lyhykäisyydessään se, mikä on Golden Ring. Kennelmaailman organisaatiossa Golden Ring kuuluu jäsenjärjestönä Suomen Kennelliittoon ja Suomen Palveluskoiraliittoon.

Suomalaisen kennelorganisaation kattojärjestö on Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry.. Sen jäsenetuihin kuuluu mm. Koiramme - Våra Hundar -lehti, 12 numeroa vuodessa (lehdessä mm. kaikki Suomessa järjestettävät näyttelyt ja kokeet, valionarvot, yms.), halvemmat rekisteröintimaksut (koskee kasvattajia), neuvonta, alennus vakuutusyhtiö Pohjolan koiravakuutusmaksuissa, yms.

Kaikki Suomen rotujärjestöt tai rotua harrastavat yhdistykset kuuluvat Suomen Kennelliiton alaisuuteen.

Suomen Kennelliiton jäsenyyttä voi tiedustella liiton toimistosta
( (09) 887 300 klo 9-15  tai  Suomen Kennelliiton kotisivuilta.

Suomen Noutajakoirajärjestö (SNJ) ry. on noutajia harrastava yhdistys.   Jäsenetuihin kuuluu mm. Nuusku lehti 4 numeroa vuodessa.

 

Sivun alkuun  / Top