Tiedotteita

 

 

 

 

 

 


MUISTUTUS PENTUVÄLITYSSÄÄNNÖISTÄ
Sivun alkuun
 

Jos pentueen vanhemmat ovat ulkomaisessa rekisterissä, eivätkä terveys-, näyttely- tai koetulokset näy KoiraNet- tai Ruotsin Hunddata-tietokannoissa, on tiedoista toimitettava kopio pentuvälittäjälle.

Ylläoleva koskee siis ulkomaisia koiria, joiden terveystiedot kasvattaja haluaa näkyviin pentuvälitykseen. Kennelliiton myöntämä pysyvä poikkeuslupa kultaisillenoutajille on tietysti edelleen voimassa eli ulkomaiselta urokselta ei vaadita lonkka-, kyynärkuvaus- eikä silmätutkimustulosta (lupa koskee ulkomailla tapahtuvaa astutusta sekä ulkomaisen uroksen sperman käyttöä).

21.01.20108

 

LUONNETESTITULOSTEN JULKAISEMINEN
Sivun alkuun
 
Luonnetestin tarkoituksena on tutkia koiran käyttäytymistä tilanteissa, joissa sen hermosto joutuu rasitetuksi. Testitulosta voidaan käyttää koirien luonnekuvan määrittämiseen ja koulutuskelpoisuuden arviointiin. Testitulos antaa myös viitteitä koiran jalostuskelpoisuudesta rotujärjestölle ja kasvattajille.

Kuten joulukuussa 2008 tiedotettiin, GR julkaisee nyt GR:n luonnetestissä käyneiden koirien tuloksia osa-aluepisteineen. Ainakin näin aluksi tulokset julkaistaan aakkosellisena listauksena. Jatkossa pyritään julkaisemaan myös tuloksiin liittyviä tilastoja.

Listalta löytyy nyt 448 testatun koiran tiedot. Tiedot ovat osin puutteelliset ja virheitäkin saattaa löytyä, siksi toivomme kommenttejanne ja korjauksianne joko postitse osoitteella Krista Leinonen, Suopuronrinne 4 A 2, 02920 Espoo tai sähköpostilla puheenjohtaja[at]goldenring.fi. Tietoja päivitetään sitä mukaan, kun uusia tuloksia ja/tai korjauksia saadaan.

Loppupistemääriä ei ole syytä vertailla keskenään, ratkaisevaa on, onko koira läpäissyt testin. Osa-aluepisteet ovat tärkeitä, kun halutaan tietää tarkemmin koiran ominaisuuksista.

Lisätietoja luonnetestistä saa luonnetestituomareilta.

| Luonnetestituloksia |

Luonnetestitoimikunta

26.01.20098
 

GR SUOMEN AGILITYLIITON VARSINAISEKSI JÄSENEKSI
Sivun alkuun
 
Suomen Agilityliiton hallitus on hyväksynyt GR:n Suomen Agilityliiton varsinaiseksi jäseneksi 30.7.2008. Tämä mahdollistaa virallisiin kilpailuihin vaadittavan kilpailulisenssin lunastamisen Golden Ringin jäsenenä.
Lisätietoja voi kysyä
* raija.kauppinen[at]pp.inet.fi

17.08.20088
 

GOLDEN INFOJEN TILAAMINEN
Sivun alkuun
 
Kasvattajat muistakaa tilata Golden info -kirjat ajoissa.
Infot postitetaan noin kerran viikossa.

Tilaukset:
Carina Päivärinta
* carina.paivarinta[at]multi.fi

08.06.20088
 

GOLDEN RING LEHTI, OIKAISUJA JA LISÄYKSIÄ
Sivun alkuun
 
Lisäys Golden Ring -lehden numeroon 3/2009

Sivu 29. Kouluttajien suomenkielinen kertomus Nome-koulutusviikonlopusta 2.-3.5.2009






Oikaisuja Golden Ring -lehden numeroon 1/2009
Sivu 1. Golden Ringin toimitus
Toimituksen yhteystietoihin on jäänyt vanha sähköpostiosoite eli Ada Pykäläniemen oikea sähköpostiosoite on kasion[at]kolumbus.fi (ei kasion[at]luukku.com).
Sivu 31. Terveys-palstan PRA-artikkelissa mainitaan, että Suomessa on löydetty yksi PRA-sairas. Näin tietokannan mukaan onkin, mutta ko. koira todettiin myöhemmin Ruotsissa tehdyissä tutkimuksissa ei-PRA-sairaaksi. Jostain syystä tietoa ei ikinä saatu oikaistua Kennelliiton tietoihin.

Oikaisu Golden Ring -lehden numeroon 4/2008

Golden Häppenings sivulla (s. 47) Golden Ringin pääerikoisnäyttelyn 1.3.2009 ilmoittautumismaksun kuuluu olla 28 € (ei 8 €).





Oikaisu Golden Ring -lehden numeroon 3/2008

Jalostus-palstalla (s. 7) on nykyisessä pevisa-ohjelmassa kyynärien raja-arvoksi merkitty virheellisesti K1, vaikka raja-arvoa ei nykyisessä pevisassa ole käytössä. Sivun 8 taulukossa raja-arvo K1 taas on oikein, sillä hallitus esittää sen käyttöönottoa uudessa pevisassa.




Oikaisu Golden Ring -lehden numeroon 2/2008


Sivu 2. Joensuun seudun alueyhteyshenkilö on Heli Kapanen-Lappalainen,
p. 050-585 5116, goldfellow[at]gmail.com.
Lehdessä oli vanhaa tietoa.




Oikaisuja Golden Ring -lehden numeroon 1/2008

Valiopalstalla s. 10 oli uroskoira merkitty virheellisesti nartuksi, eli knu Fin Jva Serendipity Syrtaki.
Sivulla 42-43 olleissa tuomariesittelyissä olivat kuvat vaihtaneet paikkaa. Eli Kristine Ashtonin (Seinäjoen Golden Special) ja Kristina Wiknerin (Espoon Club Show) kuvat olivat väärin päin.

Toimitus pahoittelee virheitä.

25.09.20098
 

VALIOKIRJA
Sivun alkuun
 

GR:n hallitus päätöksen (29.10.2007) nojalla vuonna 2003 aloitettu valiokirja viedään loppuun laajennettuna

Valiokirja tulee käsittämään kaikki valioarvon saavuttaneet koirat tähän päivään saakka. Rodussamme on tällä hetkellä yli 600 valioarvon saavuttanutta koiraa.

Aineiston kokomisesta ja sisällöstä vastaa Mari Stenvall yhdessä taittaja Liisa Holmin kanssa. Englanniksi kirjoitetun kirjan valiokoirien tiedot kuvan kera eivät maksa valiokoirien ilmoittajille, mutta kirjan kulujen peittämiseksi on kirjan ulosmyynnitihinnaksi tässä vaiheessa budjetoitu 30 €. Kirjalle EI ole tässä vaiheessa määritelty julkaisupäivää.

Ohjeet valiokoiran tietojen ilmoittamiseen, projektin aikataulut ja yhteystiedot:
http://valiokirja.googlepages.com/

09.11.2007

 

OSOITTEENMUUTOS ON TÄRKEÄ !
Sivun alkuun
 

Muista tehdä osoitteenmuutos jäsensihteerille, kun osoitteesi muuttuu.
Palautuvista lehdistä on kuluja järjestölle ja lisäksi lehti viivästyy virheellisen osoitteen vuoksi muutaman viikon tai lehteä ei pystytä toimittamaan, mikäli osoitetta ei saada selville.

15.06.2003

 

VIRALLINEN POSTI
Sivun alkuun
 

Soneran sähköpostisotku opetti sen, että
aina halutessasi asian virallisesti tiedoksi ja hallituksen käsiteltäväksi,
lähetä asia kirjallisesti sihteerille.


15.06.2003

 

 

Sivun alkuun  / Top